Opiskeluni

Tältä sivulta löydät kaiken opiskeluuni liittyvän

Mitä mieltä olen onnistumisestani

Olisin voinut käyttää aikani paremmin. Käytin todella paljon aikaa muistiinpanojen tekemiseen, mikä tietenkin auttoi minua, mutta vei myös paljon arvokasta aikaa, jonka olisin voinut käyttää diojen tekemiseen. Näin olisin voinut onnistua alkuperäisessä ajatuksessani tehdä opetusvideo.

Toisaalta, lukiossa pidetyn opetuskerran jälkeen intoni tehdä videota - jossa minun pitäisi PUHUA - oli tiessään. Mielestäni opetukseni lukiossa oli surkea. Koitan kuitenkin olla ymmärtäväinen itseäni kohtaan, sillä tiedän änkyttäväni jännittävissä tilanteissa. Seistessäni luokan edessä kaikki tieto tuntui katoavan aivoistani, minkä osa oppilaista olikin varmasti huomannut.

Lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen, mielestäni diat ovat selkeät ja vaikka Forms kyselyt ovat niukat, koitin tehdä ne niin, ettei sitä noin vain hutaista läpi. Dioissani päädyin pidättyväiseen tyyliin, sillä mielestäni silloin niitä on mukavampi lukea.

Portfolion tekeminen oli minulle uudenlainen haaste. Koen minulle olevan tulevaisuudessa hyötyä siitä, että uskalsin ottaa tämän haasteen vastaan.


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita